Galleria 44 on lähtökohtaisesti nuorten tasokkaan kuvataiteen esittelypaikka. Galleria 44 sisältää myös mediahuoneen video/valokuvataitelle.
Aukioloajat vaihtelevat viikottain, galleria on avoinna henkilökunnan ollessa paikalla – myös Kulttuuriareenan muissa tapahtumissa. Ajankohtainen tieto on aina näyttelysivulla (tapahtumasivu).
Workshopit – tule kokeilemaan taiteen tekemistä !
Gallerian yhteyteen tulee ateljeetoiminnan eli työtilojen lisäksi workshoppeja joka maanantai klo 13-19 Kulttuuriareenan kahviossa, vetäjinä Nikama Art – taiteilijat.
Voit tulla kokeilemaan taiteilua akryyliväreillä, tusseilla ja muotoillakin. Workshopit ovat kaikille ilmaisia, tarvikkeet Kulttuuriareenan puolesta. Toiminta tarkoitettu ensisijaisesti nuorille.
Taiteilijoille lisätietoa toiminnasta, tiloista ja teoshausta ja niin edelleen on taiteilijasivulla.
Teemme yhteistyötä taidemuseo KUMMAn kanssa sekä tietenkin erilaisten nuorten taidetta tukevien yhteisöjen ja yhdistysten kanssa. Kulttuuriareena 44 on saanut avustusta erilaisista testamenttilahjoituksista ja näillä varoilla on hankittu pääasiassa taiteilutarvikkeita workshoppeja varten.