Rock Academy Kuopio


Rock Academy on nuorisotyön toimintamuoto, jolla pyritään parantamaan bänditoimintaa harrastavien nuorten edellytyksiä kehittyä musiikin osaajiksi ja mahdollisesta ammattilaisiksi.

Toiminta on harrastustoiminnan tukemista ja ennaltaehkäisevää nuorisotyötä.

KRA keskittyy kokonaisvaltaisesti musiikin tekemiseen ja sen esittämisen eri osa-alueisiin. Nuorten bändit saavat opastusta kaikessa mahdollisessa musabisneksen koukeroista soitonopetukseen ja oman osaamisen markkinointiin, sekä työllistymiseen.

Tiedossa on myös keikkoja, studioaikaa ja musavideoiden tekemistä. Kaikki akatemialaiset osallistuvat noin kerran kuussa järjestettäviin klinikoihin, seminaareihin ja koulutuksiin. Kovan luokan ammattilaisten vetämät klinikat ovat avoimia myös kaikille muille musiikkialasta kiinnostuneille nuorille.

Jokaisen valmennuksessa olevan yhtyeen tai artistin tavoite kaksivuotiskaudella, on saada tuotettua vähintään yksi ammattilaistasoinen äänite ja siihen video.

Toiminta on bändeille maksutonta.

Hieman Rock Academy historiaa

Rock Academy on alkujaan 2011 Turun Nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille.

He ovat myös laatineet toiminalle laatukriteerit, joita muut Rock Academy Finland kunnat ovat velvoitettu noudattamaan.

Tähän päivään mennessä heidän valmennuksessaan on ollut noin 50 nuorten harrastajien yhtyeitä ja artisteja.

Turussa sparrauksesta on saatu erittäin hyviä tuloksia, ja bändit ovat päätyneet festareiden lavoille ja keikkamyyjien listoille. Nimestään huolimatta Rock Academy on tarkoitettu minkä tahansa musiikkigenren bändeille, jonka jäsenet ovat alle 29-vuotiaita.

Kuopio Rock Academy toimii osana valtakunnallista Rock Academy Finland -hanketta.

Kuopion lisäksi toiminta käynnistyi 2019 myös Rovaniemellä, Raahessa, Kemissä ja Kouvolassa.

Hanketta koordinoi Turun kaupunki ja Turku Rock Academy.

KRA toiminta Kuopiossa

Rock Academy -hanke käynnistyi Kuopiossa täydellä teholla vuoden 2019 alussa.

Ensimmäiset kaksi vuotta toimittiin hankenimikkeellä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella.

Yhtenä edellytyksenä rahoituksen saamiseksi oli mahdollinen toiminnan juurruttaminen osaksi nuorisotoimintaa hankkeen päätyttyä.

OKM rahoitus päättyi Maaliskuun lopussa 2021 ja Kuopio Rock Academy jatkaa toistaiseksi toimintaansa omarahoituksella, osana Kuopion Nuorisopalveluiden toimintaa.

Kuopio Rock Academyn ensimmäiselle kaksivuotiskaudelle valikoituivat orkesterit Anorexy, Feet Off The Ground, Woundstripe ja Boyar.

Toisena toimintavuonna koronasta huolimatta Kuopio Rock Academy laajentui ja seuraavalle kaksivuotiskaudelle valikoituivat mukaan orkesterit Huuma, Licuation sekä Bojos.

Orkesterit valikoituivat valmennukseen livesoittotaltioinnin, haastattelun ja koesoiton kautta.

Lisätietoja :

Kuopio Rock Academyn omat sivut Po1ntissa (ajantasainen tieto)

Kuopio Rock Academyn vetäjä :

Mustavalkoinen kuva nuorisonohjaaja Sakari HietalastaNuorisonohjaaja Sakari Hietala

+358 44 718 2688

sakari.hietala(at)kuopio.fi

 

 

 

Nuorisonohjaaja Jarkki Pöyhönen

+358 44 718 2678

jarno.poyhonen(at)kuopio.fi